Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Etsi tietoa
Etsi tietoa
Maakohtaiset sivut

 
Kirkko

Perheet

Jumalan luonne

Elämän tarkoitus

Usein kysyttyä

 

Palautetta näistä sivuista
 
Sanasto

Tässä sanastossa määritellään sellaisia Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenten käyttämiä sanoja, jotka eivät ehkä ole tuttuja niille, jotka eivät ole kirkon jäseniä.

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Ä Ö Å

 

 

N


Nefi
Eräs Mormonin kirjan profeetta, josta tuli kansansa johtaja heidän saavuttuaan Amerikan mantereelle. Kunnioituksesta hänen vanhurskasta johtajuuttaan kohtaan kansa nimitti itseään siitä lähtien nefiläisiksi. Jotkut myöhemmin eläneet Mormonin kirjan profeetat saivat nimen Nefin mukaan ja olivat osaltaan luomassa aikakirjaa. Siksi Mormonin kirjassa on neljä erillistä Nefin kirjaa.
Neuvonantaja
Henkilö, joka palvelee johtokunnan tai piispakunnan jäsenenä. Neuvonantajalla on tiettyjä tehtäviä, ja hän on myös tarvittaessa johtajan tai piispan apuna.
Nuoret Miehet
Kirkon organisaatio 12–18-vuotiaille nuorille miehille. Nuoret miehet kokoontuvat sunnuntaisin saamaan uskonnollista opetusta ja viikolla muuhun toimintaan, jonka tarkoituksena on vahvistaa ystävyyssuhteita, kehittää taitoja ja vahvistaa todistusta Kristuksesta.
Nuoret Naiset
Kirkon organisaatio 12–18-vuotiaille nuorille naisille. Nuoret naiset kokoontuvat sunnuntaisin saamaan uskonnollista opetusta ja viikolla muuhun toimintaan, jonka tarkoituksena on vahvistaa ystävyyssuhteita, kehittää taitoja ja vahvistaa todistusta Kristuksesta.
Yksinäiset nuoret aikuiset
Kirkon ohjelma 18–30-vuotiaille aikuisille, jotka eivät ole naimisissa. Ohjelma sisältää uskonnollista opetusta sekä toimintaa, jossa nuoret voivat tavata toisiaan ja olla yhdessä.
Nöyryys
Alistumista Jumalan tahtoon, sydämen sävyisyyttä ja teeskentelemättömyyttä.